Matka-Jokela Oy.

 

 


Yhteystiedot.
Matkakohteet.
Sastamalan seutu.
Linkit.
Lisätietoja.
In English.

Pantano Borghese

Historiallinen, 300 hehtaarin maatila vain 20 km:n päässä Rooman keskustasta. Tila on ollut suvun hallussa vuodesta 1613. Tilan alueella on varhaisroomalaiselta ajalta peräisin olevia Gabin kaupungin raunioita. Tilaa halkoo akvedukti, joka 3. vuosisadan alkupuolelta ja Aleksanteri Severon rakennuttama.
Nyt tilalla keskitytään karjanhoitoon ja korkealaatuiseen maidontuotantoon. Lisäksi kasvatetaan maissia, rehua ja vehnää.

Useita eri kokoisia huoneistoja, joissa kaikki mukavuudet. Tyylikkäät yleiset tilat ja kaunis piha-alue. Koska tilaa on viljelty vuosisatojen ajan esillä on kauniita valokuvia tilan menneiltä ajoilta. Tila on kautta aikojen myös tuottanut suuren osan Rooman maidosta. Tilalla on myös kaunis pieni toimiva kappeli. Uima-allas käytössä kesäkuusta syyskuulle.

Pinjakujan päästä, aivan tilan portilta, kulkee juna Roomaan noin 10 minuutin välein, matka kestää liikenteestä riippuen 35 – 45 minuuttiin.

Tilauksesta saatavana vanhojen reseptien mukaan valmistettua perinteisiä herkkuja ja viiniä. Voit maistaa tilan tuottamaa ja pullottamaa maitoa! Maitoa toimitetaan lähiseudun myymälöihin.

Lähellä ovat myös Rooman ympäristön upeat pikkukaupungit kuten Frascati, Castel Gandolfo, Grottaferrata jne.

Lisätietoja
www.pantanoborghese.com

Tiedustelut ja varaukset yhteydenottolomakkeella tai kirsti.jokela@matka-jokela.fi

- Takaisin.

Matka-Jokela.

Kuva Tenuta Pantano Borghese.

Kuva Tenuta Pantano Borghese.

Kuva Tenuta Pantano Borghese.

Alamarginaali